Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat »
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.
Olohuone on seurakuntakeskuksen kohtaamispaikka kaikenikäisille ihmisille. Olohuoneen vapaaehtoiset ovat kohtaamassa, ja tarvittaessa keittelevät kahvit.
30.11.2021 13.53
Paltaniemen hautausmaa on valittu vuoden hautausmaaksi.
21.9.2021 14.16
Kajaanin seurakuntakeskuksen uusissa tiloissa avataan olohuone kaikkien seurakuntalaisten käyttöön. Tilojen avajaisia vietetään 13.–18. syyskuuta vallitseva koronatilanne huomioon ottaen.
13.9.2021 10.41
Kajaanin seurakunnan toiminta jatkuu pääsääntöisesti normaalina, vaikka Kajaanin kaupungin katsotaan olevan edelleen koronan leviämisvaiheessa. Kainuun sote on kuitenkin purkanut antamansa leviämisvaiheen rajoitukset. Kaikissa tilaisuuksissa ja toiminnassa on silti noudatettava erityisen tarkasti turvallisuusohjeita. Toimintaan saa osallistua vain täysin terveenä, hyvästä käsihygieniasta on huolehdittava ja maskeja tulee käyttää. Seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa on maskeja tarjolla.
13.9.2021 10.39
Vihkikirkkojen ajanvaraus alkaen keskiviikkona 1.9. klo 8-15, muina päivinä ma-pe klo 9-15 varaukset kirkkoherranviraston puhelinnumerosta (08) 617 22200.
26.8.2021 11.02
Koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi Kajaanin seurakuntakeskus (Linnankatu 12) pidetään suljettuna 27. elokuuta saakka. Seurakunnan toimistot palvelevat puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9–15, vaihde (08) 617 21, kirkkoherranvirasto (08) 617 22 200 ja hautausasian toimisto (08) 617 22 259. Diakoniatyössä ja perheneuvonnassa on etävastaanotto käytössä.
17.8.2021 11.13
Kajaanin seurakunta on asentanut invapaikat Kajaanin kirkkoon kesäkuun loppupuolella helpottaakseen liikuntarajoitteisten liikkumista kirkkotilassa. Samalla poistumisteiden turvallisuus parantuu.
16.8.2021 13.22
Terveisiä Turusta kirkolliskokouksesta.
4.8.2021 09.00
Vuodesta toiseen avoinna on noin 265 Tiekirkkoa. Aukioloajat vaihtelevat, joten tiedot on hyvä tarkistaa sivustolta ao. kirkon kohdalta. Yleisimmin ovet ovat auki 10.6.–20.8. klo 11–16. Kirkoissa järjestetään jumalanpalveluksia ja vaihtelevasti muutakin ohjelmaa konserteista urkuaarioihin.
9.6.2021 10.03
Kiirastorstain ehtoollishartauksiin ei ole ennakkoilmoittautumista. Mikäli koronatilanne heikkenee, myös pääkirkon ehtoollishartaudet jaetaan sitä mukaa, kun ihmisiä saapuu kirkkoon. Pääsiäispäivänä ei toimiteta ehtoollishartauksia kirkoissa.
30.3.2021 10.42
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä