Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat »
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.
-
Kajaanin seurakunnan piispantarkastuksen päätöslausunto (22.-24.11.2024)
Piispa Jari Jolkkonen toteaa piispantarkastuksen päätöslausunnossa, että seurakunnan talous on kunnossa ja sitä on hoidettu hyvin. Seurakunnan toiminnan tärkein voimavara ovat ammattitaitoiset ja työhönsä sitoutuneet työntekijät. Vuosikymmenen lopussa seurakunnan talouden suunta voi laskea, joten kannattaa varautua hyvissä ajoin. Siksi tarvitaan sekä strategia että sen osana henkilöstöstrategia.
Mon Nov 25 13:37:11 EET 2024
-
Seurakunta ja kaupungin sivistystoimi tukevat lasten ja nuorten hyvinvointia
Polarisoitunut keskustelu seurakuntien roolista varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja oppilaitoksissa on ollut paljon esillä. Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on turvata uskonnonvapauden toteutuminen uskonnonvapauslailla. Positiivisella uskonnonvapaudella tarkoitetaan mahdollisuutta tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan sekä elää sen mukaisesti. Koska varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja oppilaitoksissa on uskonnottomia ja eri uskontokuntiin kuuluvia, on uskonnonvapauslain noudattaminen yhä tarkempaa, ja toisaalta myös haastavampaa.
Sat Nov 23 13:47:31 EET 2024
-
Kansanvälistä naisiin kohdistuvaa väkivallan vastaista päivää vietetään 25. marraskuuta
Siitä alkaa kansainväliseen ihmisoikeuksien päivään 10.12. asti kestävä 16 days of activism against gender-based violence, jota monet kansainväliset toimijat pitävät esillä. Kajaanin seurakunta järjestää teemaan liittyvän Torstait mustissa -näyttelyn Kajaanin seurakuntakeskuksen (Linnankatu 12) aulassa maanantaina 18. marraskuuta alkaen.
Tue Nov 19 15:55:27 EET 2024
-
Piispa Jari Jolkkonen vierailee Kajaanin seurakunnassa 22.–24.11.
Lauantaina 23.11. pääkirkossa järjestetään piispan kyselytunti, johon kaikki ovat tervetulleita. Vastausosiot tauotetaan musiikkiesityksillä.
Tue Oct 29 08:47:03 EET 2024
-
Seurakuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2024
Kehitämme verkkosivustoamme käyttäjäkyselyllä, jonka avulla haluamme saada palautetta sivuistamme. Mielipiteesi on meille tärkeä, joten toivomme osallistumistasi tutkimukseen osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/64BE38255FE360B4Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Samalla voit osallistua myös palkintoarvontaan!
Thu Mar 21 12:48:00 EET 2024
-
Kirkon pienoismalli nähtävillä Kajaanin seurakuntakeskuksella (Linnankatu 12)
Jarmo Kemppainen luovutti pääkirkon pienoismallin Kajaanin seurakunnalle. Pienoismallien rakentamista Kemppainen kuvaa mieluisaksi
puuhaksi. Aikaa niiden tekemiseen kuluu eläkeläiseltä kahdesta viiteen tuntiin päivässä:– Mieli lepää, kun niitä tekee ja samalla unohtaa muut murheet.
Kaikki pienoismallin osat on valmistettu puusta ja puutikuista. Kajaanin kirkon pienoismallia hän pitää kaikkein työläimpänä, koska sen tekemiseen kului kolme vuotta.
Tervetuloa Kajaanin seurakuntakeskukselle (Linnankatu 12) ihailemaan ainutlaatuista teosta (avoinna ma-pe klo 9-15).
Mon Mar 11 08:33:00 EET 2024
-
Kirkolliskokousvaalit 2024: Kuopion hiippakunnan tulokset
Kirkolliskokousvaalit toimitettiin 13.2.2024. Kuopion hiippakunnan alustava vaalitulos on valmistunut.
Thu Feb 15 09:02:06 EET 2024
-
Kolmen vuoden urakkana valmistui Kajaanin kirkon pienoismalli
Jarmo Kemppainen on rakentanut eläkepäivillään viisi kirkon pienoismallia, joista yhden Kajaanin kirkosta. Kajaanissa lapsuutensa varttunut mies muutti aikoinaan Etelä-Suomeen töihin. Kajaani on säilynyt hänelle kuitenkin tärkeänä paikkana ja hän vierailee täällä vuosittain.Wed Jan 10 11:25:00 EET 2024
-
Ekumeeninen rukousviikko 18.–24.1.
Vuoden 2024 rukousviikon teema muistuttaa meitä lähimmäisten huomioimisen tärkeydestä. Oikeudenmukaisuus ja sovinto ovat läsnä rukouspäivinä 18. tammikuuta ja vastuuviikolla 24. lokakuuta. Elämme erilaisten murrosten aikaa. Vastakkainasettelu on lisääntynyt ihmisten mielissä. Rakennetaan yhdessä yhteiskunta, jossa toivo on pelkoa vahvempi. Vaikeina aikoina olemme vahvempia vain yhdessä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Tue Jan 09 13:05:00 EET 2024
-
Kirkkovaltuusto valitsi Kajaanin seurakunnan I kappalaisen virkaan yksimielisesti Anna Juntusen
Onneksi olkoon Annalle!
Tue Dec 19 13:47:10 EET 2023