Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Kajaanin seurakunta varautuu korona­virustilanteeseen

Kajaanin seurakunta varautuu ennaltaehkäisemään koronaepidemian leviämistä. Tämän vuoksi toiminnassamme on muutoksia ainakin hiljaisen viikon alkuun, lauantaihin 4. huhtikuuta, saakka.

Kirkoissa ei toistaiseksi vietetä ehtoollista, vaan messut toteutetaan sanajumalanpalveluksina. Kirkkokahveja ei järjestetä.

Isommat yleisötilaisuudet, kuten Yhteisvastuu-tapahtumat, konsertit ja Yhteinen keittiö -ruokailut, perutaan. Hoitokotien sekä sairaalan ja terveyskeskuksen hartaushetkiä ei järjestetä, ja vapaaehtoisten ystäväpalvelu on toistaiseksi tauolla. Myös rippikouluryhmien kokoontumiset perutaan koko keväältä. 

Perhekerhot ja seurakuntakerhot eivät kokoonnu toistaiseksi.

Perutut tilaisuudet:

  • La 14.3. 5-vuotissynttärit, Linnantauksen seurakuntakeskus
  • Ma 16.3. vapaaehtoisten kahvit, Karoliinan Kamari
  • La 21.3. Jumalan haltuun anna -kuorokonsertti, Linnantauksen kirkko
  • Su 22.2. Nallekirkko, Kajaanin kirkko
  • Ma 23.3. Sinä riität -perhetapahtuma, Lehtikankaan monitoimitalo
  • To 26.3. Yhteinen keittiö -päivällinen, Ohjaamo Nuppa
  • Su 29.3. Paastonajan urkukonsertti, Valon kappeli
  • Pe 3.4. Hevimessu, Kajaanin kirkko

Kirkolliset toimitukset toteutetaan normaalisti.

Pyhäkoulut, päiväkerhot, iltapäivätoiminta ja varhaisnuorten kerhot jatkuvat toistaiseksi tavalliseen tapaan. Leirien ja retkien osalta päätökset tehdään tilanteen mukaan.

Seurakunta seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja arvioi toimenpiteitä tilanteen mukaisesti. Ihmisten ja tilojen hygieniasta huolehditaan. Kättelyä vältetään ja erityisen hyvästä käsihygieniasta huolehditaan muutoinkin.

Puhuminen auttaa huolissa

Mikäli koronavirus ja sen uutisointi aiheuttavat huolta, seurakunnan työntekijöihin voi olla yhteydessä. Apua on saatavissa myös Kirkon keskusteluavun kautta. Palveleva puhelin on avoinna joka ilta klo 18–24 numerossa 0400 22 11 80. Palveleva chat palvelee ma-pe klo 12–20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi.

 

Rukoilemme niiden puolesta, joita sairauden eteneminen pelottaa
ja epätietoisuus tulevasta ahdistaa.
Anna heille luottamusta sinun hoitoosi.
Rukoilemme hoitotyössä olevien puolesta.
Anna heille viisautta ja voimaa sairaiden kohtaamiseen.
Kiitämme kaikista niistä, jotka sinun työtovereinasi
hoitavat sairaita ja kuolevia.
Auta meitä elämään rohkeasti sinuun turvaten.
Ole meidän kanssamme elämässä ja kuolemassa.

2020-03-12 13:49:00.0