Vaalipäivänä äänestetään Kajaanin kirkossa klo 11–20
Vaaleissa valitaan 33 uutta jäsentä Kajaanin seurakunnan kirkkovaltuustoon vuosiksi 2019−2022. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta vaalipäivään mennessä.
Äänestykseen tulee ottaa mukaan kuvallinen henkilötodistus. Lisäksi voi ottaa mukaan postitse saapuneen ilmoituskortin, mutta sen puuttuminen ei estä äänestämistä.
Vaalien tulos selviää myöhään vaalipäivän iltana. Ääntenlaskun päätyttyä tulokset päivittyvät seurakunnan verkkosivulle kajaaninseurakunta.fi/seurakuntavaalit2018/tulokset ja seurakuntavaalien tulospalveluun
Seurakuntavaalien Vaalistudio
Kirkon viestinnän Vaalistudiossa seurataan vaali-iltana klo 21 alkaen äänestysprosenttia sekä ensimmäisiä vaalituloksia. Asiantuntijat keskustelevat vaalikampanjasta, ehdokasasettelusta, kirkkoon liittyvistä mielikuvista sekä siitä, mitä tuloksista voidaan päätellä.
Kolmituntisen lähetyksen (klo 21–24) aikana seurataan myös, millaisia tuloksia saadaan eri puolilla Suomea, ja millaista keskustelua käydään esimerkiksi Tampereella, Jyväskylässä, Turussa ja Oulussa. Ohjelmaan kutsutaan mukaan sekä luottamustehtävistä luopuvia että uusia luottamushenkilöitä.
Katsojat voivat osallistua keskusteluun Twitterin välityksellä. Lähetys on osittain kaksikielinen. Lähetys on katsottavissa kirkon verkkosivuilla evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
14.11.2018 12.54