Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Talousarvioavustusten hakeminen

Kajaanin seurakunta myöntää vuosittain 10 000 euroa harkinnanvaraista talousarvioavustusta eri toimijoille. Avustusten tulee olla palautettu viimeistään 6.9. mennessä osoitteeseen Linnankatu 12, 87100 Kajaani tai sähköpostitse kajaani.seurakunta@evl.fi. 

kirkko.jpg

Kajaanin kirkko

Avustuksen myöntämisen perusteina ovat:
• Avustusmääräraha käytetään toimintaan, jonka toteuttamiseen seurakunnalla ei ole omia resursseja tai jotka täydentävät ja tukevat merkittävällä tavalla nykyistä toimintaa.
• Avustusta voidaan myöntää vain kajaanilaiselle tai Kajaanissa toimivalle taholle.
• Lähetys- ja kansainvälisen työn avustukset myönnetään erillisestä, tähän suunnatusta talousarviokokonaisuudesta.
• Avustusta ei myönnetä yksityishenkilöille tai järjestäytymättömille seuroille tai yhdistyksille.
• Avustuksella ei voida peittää avustettavan toiminnan kuluja kokonaisuudessaan vaan avustuksen saajalla tulee olla toiminnalle myös muita rahoituslähteitä.
• Avustuksella ei saa rahoittaa henkilöstökuluja.
• Avustuksen saajan tulee tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa, noudattaa seurakunnan arvoja ja yhteisiä toimintaperiaatteita. Toimijan tulee myös tehdä näkyväksi, että seurakunta on tukenut toimintaa, johon avustus on myönnetty.
• Avustusta myönnetään ensisijaisesti hengelliseen toimintaan tai sellaiseen diakoniseen toimintaan, jossa kohdataan erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
• Avustuksen saamisen ehtona on selvitys toimijan edellisen vuoden kuluista ja tuloista sekä tiivis (enintään sivun mittainen) toimintakertomus. Mikäli avustusta haetaan täysin uuteen, alkavaan toimintaan, tätä ei ole tarvetta esittää. Lisäksi toimijan on laadittava vapaamuotoinen anomus, josta käy ilmi toiminnan hakijan (yhdistys tms.) perustehtävä, mitä toimintaa avustuksen kautta tuetaan, mikä on toimijan tulevan kauden toimintasuunnitelma, mikä on toimijan tulevan toimintakauden kokonaisbudjetti, mitkä muut tahot osallistuvat rahoitukseen, miten yhteiset arvot seurakunnan kanssa näkyvät toiminnassa ja miten toiminta poikkeaa siitä toiminnasta, mitä seurakunta järjestää nykyisillä resursseillaan itsenäisesti.
• Avustusten myöntämisen perusteiksi ei käytetä taulukoita, laskureita tai pisteytystä, koska jokainen toimija ja avustusten tarve on erilainen. Avustusten myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan.

31.7.2024 15.54