Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Ruokajakelua Otanmäessä

Kajaanin seurakunnan diakoniatyö jakaa entisen Vuolijoen kunnan alueella asuville ruoka-apukasseja tulevan syksyn aikana. Jakeluja toteutetaan kolmena jakokertana Otanmäen seurakuntatalolla. Elintarvikkeet ovat huoneenlämmössä säilyviä tuotteita. 

lautanen.jpg

Jaossa ei ole enää EU-elintarvikkeita. Monia vuosia jatkunut perinne EU-elintarvikkeiden jakamisessa katkeaa koko Suomessa, kun Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto (FEAD) ilmoitti, ettei enää myönnä ruoka-apua elintarvikkeiden muodossa. Tästä lähti liikkeelle ajatus siitä, että Kajaanin seurakunta aloittaa ruokajakelun diakoniatyön avustusmäärärahojen turvin. 
Ruoka-apu on tarkoitettu vähävaraisille, taloudellisesti vaikeassa elämäntilanteessa oleville. Ruokakassin saamiseksi tulee olla yhteydessä etukäteen seurakuntaan. Ruoka-avun myöntää diakoniatyöntekijä keskusteltuaan ruoka-apua tarvitsevan kanssa. Ruokakassin saamiseksi voi ottaa yhteyttä Kajaanin seurakunnan neuvontaan, avoinna ma–pe klo 9–15 p. (08) 61 721 ja jättää soittopyynnön Hanna Heikkiselle tai Teemu Rädylle.

2022-08-29 08:39:12.0