naperokerholaiset leikkivarjon päällä pupun korvat päässä

Lasten kerho- ja harrastustoiminta

Leikin lumoa, iloa ja ihmettelyä 2-6 vuotiaille lapsille

NaperoKerho 2-3- vuotiaille ja PikkuPuuharit 4-6-vuotiaille

Varhaiskasvatus on lapsen eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta. Sen tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista. Kirkon varhaiskasvatus tukee yhteiskunnan varhaiskasvatuksen tavoin lapsen kotikasvatusta. Varhaiskasvatuksessa on olennaista lasten, varhaiskasvatuksen henkilöstön sekä vanhempien vuorovaikutus ja yhteistyö.

Kirkon varhaiskasvatus tukee kodin kristillistä kasvatusta ja lapsen kokonaisvaltaista kasvua kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti. Lapsi saa kokemuksia ja aineksia elämänkatsomuksensa rakentamiseen. Toiminnan lähtökohtana on yhteistyö perheiden kanssa kasteessa saadun yhteisen opetus- ja kasvatustehtävän mukaisesti.

Varhaiskasvatuksen kerhot rakentavat lapsen kokemusta seurakunnasta, jossa hän tulee kohdatuksi kokonaisvaltaisesti ikäkaudelleen merkityksellisellä tavalla. Kerhoarkeen kuuluu monenlaista toimintaa, jonka sisältöä luovat aikuiset yhdessä lasten kanssa. Ryhmässä syntyvät ystävyyssuhteet ovat lapselle tärkeitä, samoin lämmin suhde lastenohjaajiin. Kerholaiset ovat iältään 2-6 vuotiaita.

NaperoKerho 2-3- vuotiaille

Pienten oma kerho jossa harjoitellaan olemaan ilman vanhempaa toisten samanikäisten lasten seurassa. Ryhmäkoko 8 lasta

  • Lohtajan kerhohuone, Satumaantie 4
    Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9-11
  • Nakertajan seurakuntakoti, Muramaantie 6
    keskiviikoisin ja perjantaisin klo 9-11

Naparokerho ryhmät ovat tällä hetkellä täynnä, mutta voit ilmoittautua varasijalle. Otamme yhteyttä mikäli paikkoja vapautuu.

PikkuPuuharit 4-6 vuotiaille

Pikku puuhareiden toiminta on monipuolista ja lapsen kokonaiskehitystä tukevaa. Ryhmäkoko 12 lasta

  • Tiistaisin ja perjantaisin klo 8.30-11.30
    Laajankankaan kerhohuone, Laajankankaankatu 13

Pienten lasten harrastustoiminta:

Liikkari- SukatSolmussa 5-6-vuotiaille

Lasten oma liikuntaryhmä. Ryhmäkoko 10 lasta.

  • Maanantaisin klo 16-16.50
    Teppanan koulun liikuntasali, Eliaksentie 1B

VekaraMuskari 4-6-vuotiaille 

Lasten oma muskari. Ryhmäkoko 7 lasta

  • Keskiviikkoisin klo17.30-18-15
    Lohtajan kerhohuone, Satumaantie 4

Kerhomaksut 23-24:

 Kaikissa ryhmissä on mahdollisuus käydä kokeilemassa muutaman kerran, tuntuuko toiminta omalta. Kokeilukerrat ovat maksuttomia. Kokeilu vaatii ilmoittautumisen. Mikäli päätät jatkaa ryhmässä, sitoudut lukukaudeksi. Jos haluat jatkaa tammikuussa, ei tarvitse uudelleen ilmoittautua. 

Muskarit:
30 € / lukukausi / yksi kertaa viikko
50€ / lukukausi / kaksi kertaa viikko
70€ / lukukausi / kolme kertaa viikko (jos lisäksi käy esim. perheliikunnassa)

Perheliikunta:
30e/perhe/lukukausi

(Kerralla tarkoitetaan mitä tahansa kerhoa, eli esim. Jos lapsi käy PikkuPuuhareissa 2 krt/viikossa ja perheliikunnassa 1/krt. Silloin maksu on tuo 70€)

Sisaralennus 30%. Maksuihin on mahdollista hakea maksuvapautusta.

Varhaiskasvatuksen maksualennushakemuslomakkeen voi tulostaa tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja palauttaa omaan kerhopisteeseen tai Kajaanin seurakuntakeskukseen osoitteeseen Linnankatu 12, 87100 Kajaani tai sähköpostilla kirsi.rissanen@evl.fi. Maksualennuslomakkeita saa myös toimipisteistä. 

Päivitetty 26.5.2023

Ongelmia Ilmoittautumisessa?

Jos sähköisessä ilmoittautumisessa on ongelmia tai et pysty ilmoittautumaan sähköisesti tai ilmoittaudut puhelimitse.
Ota yhteyttä carita.lerssi@evl.fi tai p.044 7444 215. 

HUOM! Jos teillä on käytössä turvaselain, voi olla että ette pääse ilmoittautumaan. Vaihtakaa tavallinen selain esim. chrome, edge, firefox yms. niin ilmoittatutumisen pitäisi onnistua

naperokerholaiset leikkivät hiekka-astian ympärillä