Suomen lähetysseura

Tuula Kosonen

Tuula työskentelee Thaimaassa Lähetysseuran työntekijänä akenkielen käännöshankkeessa SIL-järjestön työyhteydessä.

Saara Kalaluka

Saara työskentelee hankekoordinaattorina eteläisessä Afrikassa v. 2015 alkaen. Työ-alueeseen kuuluu hankkeet ja kumppanit Etelä-Afrikassa, Botswanassa ja Zimbabwessa; asemapaikka Sambiassa.

Hilde Paco

Hilde aloitti työskentelyn syksyn 2021 aikana ja työskentelee alueellisen hankehallinnon asiantuntijana Senegalissa ja Mauritaniassa. Asemapaikka ja koti ovat Senegalissa.

Suomen Pipliaseura

Kimmo Kosonen

Kimmo aloittaa tammikuun alusta 2022 uudessa tehtävässään Yhtyneitten Raamattuseurojen kansainvälisenä lukutaitotyön johtajana (Head, Literacy and Education, United Bible Societies, UBS). Kimmon suomalainen työnantaja on Suomen Pipliaseura.

Kylväjä

Anitta Lepomaa

Anitta työskentelee Burjatiassa Ulan-Uden paikallisseurakunnassa tiiviissä yhteistyössä kirkkoherran kanssa. Hän hoitaa yhteyksiä kotimaan ja kirkon keskustoimiston välillä erityisesti kirkon rakennushankkeen osalta. Anitta kääntää myös venäjäksi raamatunopiskelumateriaalia seurakuntalaisten käyttöön ja käyttää myös paikallista burjatian kieltä erityisesti maaseutuvierailuilla.

Kansanlähetys

Haveriset

Haverisen perhe työskentelee Bulgariassa Krushevon luterilaisessa seurakunnassa, jonka jäsenet ovat millet-turkkilaisia.

Saara Mrcela

Saara lähti ensimmäiselle työkaudelleen nuorisotyöhön Venäjälle elokuun lopussa 2021. Venäjällä häntä odottaa ensin kielikoulu Pietarissa. Tämän jälkeen hän palvelee yhteistyökirkkomme Inkerin kirkon jossakin paikallisseurakunnassa Venäjällä.

Stipendiaatit

Ermias Tesfaye on 21-vuotias musiikinopiskelija Kombolchasta, Etiopiasta. Ermias on aloittanut opintonsa jo syksyllä 2017 Mekane Yesus seminaarin musiikkikoulussa Addis Abebassa, omalla ja seurakunnan kustannuksella. Vuoden 2018 alusta hän aloitti Suomen Lähetysseuran stipendiaattina. Hänen tavoitteenaan on valmistua keväällä 2021 musiikin kandidaatiksi.

Teerisara Wui Mae on 31- vuotias nainen ja kotoisin Pohjois-Thaimaasta ja kuuluu Akha- heimoon. Hänet hyväksyttiin elokuussa 2019 opiskelemaan Master of Divinity- tutkintoa Hongkongin Teologisekseen Luterilaiseen seminaariin. Opinnot kestävät vuoteen 2021 asti. Hänen pääaineensa tulee olemaan Uusi testamentti. Suomen Lähetysseura tukee opintoja, ilman tätä tukea opintojen aloittaminen olisi mahdotonta.  

Kajaanin seurakunnan stipendiaatit Ermias Tesfaye sekä Teerisara Wui Mae ovat valmistuneet opinnoissaan ajallaan. Heidän tukensa seurakunna osalta on lakannut ja tällä hetkellä uusia stipendiaatteja ei ollut tarjolla. 

Karan Besra on kotoisin Nepalista ja hän kuuluu santaali-heimoon. Nepalin luterilaisen kirkon työ on alkanut nimenomaan santaalien keskuudessa. Karanista tulee ensimmäinen luterilaisen kirkon pappi, joka on saanut teologisen koulutuksen. Karanin opinnon Hongkongin luterilaisessa seminaarissa alkavat tammikuussa 2019 ja jatkuvat 2021 loppuun. Karan aikoo vielä jatkaa opintojaan lisää, kunhan hänen opiskelulupa-asiansa selviävät

Urimin työ, Papua-Uusi-Guinea