Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
YHDESSÄ -tapahtuman pajavaihtoehdot:
Jokainen ilmoittautuja valitsee kiinnostuksensa mukaan yhden pajan joka teemakorista (yhteensä 6), joista hän pääsee osallistumaan kolmeen. Pajaryhmät jaetaan ilmoittautujien toiveiden perusteella, ja niistä lähetetään tiedot seurakuntaan n viikko ennen tapahtumaa.
Jos hän on osallistumassa elokuvapajaan tai wanhojen kerhonohjaajien pajaan, hänellä on aikaa yhteen tai kahteen muuhun pajaan. Jos nuori on valittu/ohjautuu NUORET VAIKUTTAJAT -pajaryhmään, he tutustunevat yhdessä joihinkin pajoihin.
************************************
- 1.hyvinvointia ja toisten kohtaamista:
ennakkoluulot: Ennakkoluuloista on mahdollista päästä eroon, asenne on iso tekijä. Ennakkoluulojen syntyyn vaikuttavat monet asiat kuten kulttuuri, kasvatus, kokemukset sekä yhteiskunta ja sosiaalinen media. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omiin arvoihin, mielipiteisiin ja suhtautumiseen eri ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. / Kajaanin Globaalit SeurakuntaNuoret (KGSN)
itsetunto: Minä ja ainutlaatuiset ominaisuuteni - paja omien vahvuuksien tunnistamiseen ja itsetunnon kehittämiseen. Itsetuntopajassa pureudutaan siihen, mikä itsetunto on ja miten sitä voidaan kehittää. Lisäksi tehdään kivoja harjoituksia leikkiä unohtamatta. / MLL - Sari Liuski-Ursin ja Suvi-Maria Tolonen
nepsy: Miten kohdata nepsy-oireinen lapsi ja hänen perheensä? Miten voit ennakoida haastavia tilanteita ja tukea nepsy-piirteisten lasten osallistumista toimintaan? Pajassa tietoa neuropsykiatrisista oireista ja oireyhtymistä, sekä käytännön keinoja nepsy-piirteitä omaavien lasten ja nuorten vuorovaikutuksen ja ryhmätoiminnan ohjaamiseen.
tunnetaidot: Nuorimieli -toiminnan pisteellä pääset rakentamaan oman Temperamenttitoteemisi. Tutustu erilaisiin eläimiin, jotka symboloivat eri temperamenttipiirteiden ääripäitä. Oletko esimerkiksi Sähäkkä Kärppä, Aistiva Kissa tai Viileä Kala? Vai kenties yhdistelmä näitä ja monia muita eläimiä? Tule selvittämään, millainen sinä olet! Millainen on Sinun toteemisi? Nuori mieli ry – Miikka Kortelainen
************************************
- 2.ääntä ja musiikkia:
musa/laulupaja: Musiikkipajassa lauletaan yhdessä tuttuja ja tuntemattomampia lauluja. Siellä on myös mahdollisuus opetella stemmalaulua – tai soittaa mukana, ota oma instrumentti mukaan! Entä jos sävellämme, sanoitamme ja sovitamme pajassa oman biisin? / Juha Mikkonen
oman äänen löytäminen (beatboxaus): Kuulostellaan itse tuotettuja ääniä, millaiselta kuulostavat yhdessä tuotetut äänet? Myös beatboxauksen tekniikkaa RudiRokin ohjauksessa. / RudiRok
************************************
- 3.liikuntaa ja kehonhuoltoa:
tanssi: Työpajassa pääsee irrottelemaan ja nauttimaan tanssimisesta. Valmistetaan tanssi, jonka perusideana on tanssiliikkeiden helppous ja yhdessä tekemisen riemu. Kajaani Dancen salilla. Vaatetus Dance-salille esim: rennot housut ja t-paita sekä sukat tai sisälenkkarit tai tennarit. / Kajaani Dance
kehonhuolto:
rentoutuminen: Ota hetki läsnäoloa itsesi kanssa. Pajassa rauhoittelemme kehoa ja mieltä lempein liikkein ja hengitellen sekä vahvistamme ja vaalimme omaa keho - mieli -yhteyttä. / Leena Haataja
liikuntainnostaja-työpaja: Tule pitämään hauskaa höntsäily-työpajaan, jossa pääset liikkumaan ilon kautta, saamaan vinkkejä liikuntainnostajana toimimiseen, kerhojen ohjaamiseen ja isostaitoihin. Sään mukainen ulkoiluvarustus ja iloinen mieli mukaan! / Lasten ja nuorten keskus ry – Satu Rathgeber sekä Tarja Piipponen
************************************
- 4.draamaa:
teatteri-ilmaisu: Tutkitaan yhdessä kuinka on mahdollista saavuttaa ryhmäflow -tila. Flow tilaa kuvaillaan keskittyneisyyden tilaksi jossa yksilö ja/tai ryhmä kokee uppoutuvansa tekemiseen. Työpajassa tehdään ryhmäharjoitteita, joten pue vaatteet jossa sinun on hyvä hieman liikkua. / Kimmo Penttilä
elokuva: Tervetuloa katsomaan rippileirille sijoittuvaa EDEN –elokuvaa BioRexiin. Ulla Heikkilän käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo riparilla olevista nuorista: Mitä kaikkea leiriviikon aikana voikaan tapahtua? Elokuva haastaa katsojan pohtimaan omia arvojaan, ihmissuhteitaan ja paikkaansa tässä maailmassa. Pajassa mukana on elokuvaa tähdittävä Satu Tuuli Karhu, joka kertoo roolistaan täydellisyyttä tavoittelevana rippipappina. / Anna Juntunen ja Satu Tuuli Karhu
pakohuone: Vankilaiva –pakopeli: Ryhmänne on joutunut vangiksi haaksirikkoutuvalle laivalle. Ainoa toivonne pelastua on eräs vanki, jonka muistiinpanot ovat hukassa. Tule selvittämään yhdessä, kuka hän on ja voisiko hän auttaa teidät vapauteen.
TAI Turvakoodi –pakopeli: Tiukkaan paikkaan joutunut ystävä tarvitsee apua. Teidän ryhmänne tehtävänä on löytää raamatunkohtien ja esineiden joukkoon kätketty turvakoodi, jolla pelastusoperaatio pääsee käyntiin. / KRS – Säde Suutari
************************************
- 5.vastuullisuutta:
some: Mitä medianlukutaito on, ja miksi se on meille niin tärkeää? Nopea osallistava tehtävä liittyen medianlukutaitoon sekä vaikuttajien kaupallisiin yhteistöihin. / Salla Korhonen
YouTube-videon tekeminen: Useimmat meistä kuvaavat nykyjään kännyköillä ja varsin runsaasti. Youtube-kanavassa harjoitellaan tekemään parempia videoita sosiaaliseen mediaan, Tubeen ja TikTokiin. Miten kuvaan parempia videoita pienillä jutuilla: kuvakulmilla, kameran liikuttelulla, oikealla valaistuksella, kunnon äänellä jne. Millaista sommittelua kannattaa käyttää. Mitä musiikkia voin käyttää omissa videoissani? / Lasten ja nuorten keskus ry – Juha Kinanen
pelit ja pelihyvinvointi: Pelikasvatuksen aiheita vähän pintaa syvemmältä. Peliriippuvuus; syyt ja seuraukset, pelaamisen hyödyt ja positiivinen vaikutus. Pohditaan mahdollisia keinoja vähentämään ja ennaltaehkäisemään liiallisen pelaamisen aiheuttavia negatiivisia haittavaikutuksia. / Pelikasvatus Kainuu Oy – Jenna Hirvelä
ilmastopaja: Ahdistaako ilmastoasiat? Meillä kaikilla on mahdollisuus valita ja vaikuttaa omilla teoillamme. Miksi emme siis tekisi helppoja muutoksia elämässämme aloittamalla ensin pienillä muutoksilla ja sitten hiljalleen isommilla? / Kajaanin Globaalit SeurakuntaNuoret (KGSN)
Saapastoiminta: Tietoa ja makuja Saapastoiminnasta! Pajassa kävijät toimivat maisteluraatina: Mitä jäätelöä SaapasKahvilassa tarjotaan? Mitä keksejä KatuSaappaan autosta jaetaan? Mitä tuoremehua KouluSaappaan kärrystä saa? / Tarja Vehkaoja
************************************
- 6.luovuutta ja kädentaitoja:
askartelupaja (turvaranneke): Pajassa tehdään Paracord-ranneke (turvaranneke) – ranneke on kätevä apu eri tilanteissa; rannekkeen avulla voit kiinnittää melkein mitä vain! Ranneke tehdään erikoiskestävästä narusta. / kerhonohjaajat
pelit ja leikit: Millainen on mielestäsi hyvä leikki? Mitä olisi syytä välttää – miksi? Mitä pitää huomioida ennen leikkiä – tuumataan yhdessä! Pajassa myös käytännössä leikitään. / Sini Toivonen & co
ensiapu (SPR): Ensiapu mukana? Pajassa käydään läpi muutamia mahdollisia tapaturmatilanteita esim. leirillä tai kerhossa, mikä on ohje ensiavulle? Lopuksi voit myös kysyä toimintatapaa eri tilanteissa. / SPR – Anneli Heikkinen
************************************
- lisäksi:
wanhojen kerhonohjaajien tapaaminen: Tule ja jaa parhaat kerho- ja leiri-ideasi Wanhojen ohjaajien pajassa. Wanhojen ohjaajien pajassa herkutellaan, hengaillaan ja jutellaan vuosien aikana kertyneistä kerho- ja leirimuistoista. Tarkoitettu juuri sinulle, joka olet ollut toiminnassa jo pari vuotta. / Nelli Kononen
ja
Huom! NUORTEN VAIKUTTAJIEN HIIPPAKUNNALLINEN TAPAAMINEN:
Tapahtuman yhteydessä on työpajana myös seurakuntien nuorten vaikuttajaryhmien tapaaminen:
Uusi kirkkojärjestys astuu voimaan 1.7.2023 ja sen myötä seurakunnalle on tulossa velvoite perustaa nuorten vaikuttajaryhmä. Monet seurakunnat ovat jo käynnistäneet ryhmän toiminnan. Järjestämme vaikuttajatapaamisen hiippakunnan nuorisotapahtuman yhteydessä, yhtenä kanavana. Tapaamiseen osallistumista ei rajoiteta, siihen voi osallistua useita nuoria samasta seurakunnasta. Vinkki: tämä paja toimii hyvänä perehdytyksenä uuteen tehtävään seurakunnassa! / Pajan ohjaajina toimivat Sirpa Syrjä Kirkkohallituksesta ja seurakunnan luottamushenkilöitä edustava Jussi-Aleksi Huttunen.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä