Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston kokouksen päätöksiä 10.11.

Kirkkoneuvoston kokouksessa käsiteltiin mm. vuoden 2016 talousarviota ja toimintasuunnitelmia.
Kajaanin seurakunnan III kappalaisen virka mahdollisesti tulossa auki
Kajaanin seurakunta esittää lausuntonaan III kappalaisen aukijulistamista Kuopion tuomiokapitulille. Perusteena on se, että Kajaanin seurakunnasta on lakkautettu V kappalaisen virka 1.1.2016 alkaen. On tärkeää, että työyhteisön sopeutumisprosessin kannalta vakituisissa viroissa on riittävästi työntekijöitä. Virkaan valittavan on esitettävä virkaa vastaanottaessa lääkärintodistus ja tarvittaessa hänen on esitettävä rikosrekisteriote sekä virassa voidaan käyttää koeaikaa.
 
Talousarvio vuodelle 2016
Kirkkovaltuusto on päättänyt Kajaanin seurakunnan vuoden 2016 tuloveroprosentiksi 1,65. Talousarvion kehykset vuodelle 2016 ja suunnitelma vuosille 2017–2018 on laadittava siten, että talous on tasapainossa. Vuoden 2016 talousarvio laaditaan siten, että varsinaiset toimintamenot säilyvät vuoden 2015 tasolla ja seurakunnasta riippumattomat hinnankorotukset huomioidaan menojen lisäyksinä. Palkkoihin lasketaan 0,5 %:n palkankorotusvaraus. Palkkojen ja pakollisten sosiaalimaksujen Kirkon virka- ja työehtosopimukseen perustuvat muutokset taloustoimisto on budjetoinut keskitetysti. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2016 talousarvion ja sen perustelut ja hautainhoitomaksut vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2017–2018.
Talousarvion loppusumma (toimintamenot ja investointiosa) on 8 748 650 euroa. Talousarvion toimintamenot ovat 8 545 150 euroa ja verotulot 7 753 300 euroa sekä muita tuloja eri pääluokkiin on arvioitu saatavan 1 807 400 euroa. Toimintamenot nousevat edellisen vuoden arviosta 104 850 euroa.
Poikkeuksellista ensi vuodesta alkaen on se, että yhteisövero jää seurakunnilta pois ja se korvaantuu valtionavustuksella. Korvausta saadaan hautausmaiden hoidosta, väestökirjanpidon hoidosta ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpidosta.
 
Naksu –hankkeelle etsitään hanketyöntekijää
Kajaanin seurakunta on mukana Naksu-hankkeessa, joka etsii uusia keinoja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asumisen ohjaukseen. Kohderyhmänä ovat kajaanilaiset 18–35-vuotiaat asunnottomat nuoret aikuiset, joilla on usein erilaisten riippuvuuksien kierre. Naksu-hankkeelle (eli nuorten asumisen ohjaus ja kokonaisvaltainen sosiaalinen uudistuminen) on haettu rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta vuosille 2016–2017. Seurakunnan lisäksi hankkeessa on mukana Kajaanin aikuissosiaalityö, Kajaanin Tukiasuntoyhdistys ry, Sospedsäätiön Kainuun kulttuuripaja Marilyn ja Kärpäntellinki ry.
Hankkeen rahoittaja on neuvonut, että avoimeksi tulevat työpaikat laitetaan haettaviksi ehdollisina ennen lopullisen rahoituksen varmistumista. Työntekijöitä hankkeelle haetaan vuosille 2016–2017, joista toinen on kokoaikainen ja toinen osa-aikainen (50 %). Hakijoiden pätevyysvaatimukset tarkennetaan hakuilmoituksessa. Kirkkoneuvosto on päättänyt jo aikaisemmin kokouksessaan, että Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Anne Matilainen työskentelee hankkeen parissa osa-aikaisena (50 %) vuosien 2016–2017 aikana.
Hanketyöntekijät työskentelevät seurakunnan alaisuudessa hankkeen ajan. Hankerahoissa on budjetoitu työntekijöiden palkat ja rahoja hallinnoi Kajaanin seurakunta.
 
Lyhyesti:
Kirkkoneuvosto valitsi vahtimestarin virkaan Seija Hiltusen 1.12.2015 alkaen.
– Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se lakkauttaa muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävän kanttorin viran (nk. C-kanttorin virka) 31.1.2016 alkaen ja
perustaa ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (nk. B-kanttorin) viran 1.2.2016 alkaen.
– Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy toimintasuunnitelmat vuodelle 2016.
– Kirkkoneuvosto hyväksyi seurakunnan viestintästrategian vuosille 2016–2020.
 
Ilmoitusasioita:
– Liputus lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015 ja lapsivaikutusten arviointi päätösten valmistelussa (www.sakasti.evl.fi/lava)
 

2015-11-10 21:03:43.0