Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston kokouksen päätöksiä 23.5.

Kajaanin seurakunnan tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2018 sekä tili- ja vastuuvapaudesta päättäminen

Kajaanin seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi 23.5. pidetyssä kokouksessaan seurakunnan tilinpäätöksen sekä tilikauden ylijäämän 293 348,62 euroa siirtämisen taseen omaan pääomaan tilille ”Edellisten tilikausien yli- /alijäämä”. Lisäksi valtuusto hyväksyi Kajaanin seurakunnan tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2018 sekä päätti tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Kappalaisen viran muuttaminen seurakuntapastorin viraksi

Lapsi- ja perhetyön papin virkajärjestelyjä päätettiin muuttaa seurakunnan yhteistyötoimikunnan suosituksen perusteella siten, että kappalaisen virka lakkautetaan ja perustetaan seurakuntapastorin virka.

Kajaanin seurakunnan II sairaalapastorin viran lakkauttaminen

Kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa toisen sairaalapastorin viran.

Vapautunut sairaalapastorin virka on säästötoimenpiteenä ollut täyttämättä, ja jäljelle jääneen sairaalapastorin työpanosta on pyritty ohjaamaan sairaalasielunhoidon erityisosaamista vaativiin tehtäviin laajentamalla seurakuntapapiston hälytysluonteista sairaalapäivystystä. 

Kokouksessa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Marko Koskelo esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Valtuutettu Jukka Poutiainen kannatti Koskelon ehdotusta, joten asiasta äänestettiin.

Kirkkovaltuusto hyväksyi äänin 29–3 kirkkoneuvoston esityksen. Marko Koskelo jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

2019-05-24 13:27:00.0