Minä olen se mies

Mies meni lääkäriin ja valitti huonoa oloa. Hän sanoi olevansa masentunut ja toivoton. Mikään ei oikein tuntunut miltään. Kaikki päivät samanlaista synkkyyttä ja ahdistusta.

Lääkäri kirjoitti reseptin, mutta suositteli miehelle piristykseksi myös käyntiä sirkuksessa. Kaupunkiin oli nimittäin juuri saapunut vierailulle kuuluisa hauskuttaja, klovni, joka osasi ottaa yleisönsä. ”Se mies saa sinut varmasti paremmalle tuulelle”, lääkäri rohkaisi.

”Minä olen se mies”, potilas vastasi.

Tuntuuko tutulta? Oletko sinä se mies tai se nainen, jolle kuuluu yleensä ”ihan hyvää”, joka näyttää aina reippaalta ja iloiselta ja jolta irtoaa hauska juttu tilanteeseen kuin tilanteeseen? Mutta sisällä on pimeää kuin hiilikellarissa.

Onko koko elämä ollut yhtä näytelmää ja esittämistä, roolisuoritusta?

Rehellisyys maan perii. Tämä pätee yleisellä tasolla ihmisten välillä. Mutta se pätee myös yksityisellä tasolla ihmisen sisäisessä elämässä. Ihmisen pitää olla rehellinen itselleen. Kaksoiselämä on raskasta.

Tietenkään ihminen ei voi vyöryttää omaa sisintään jokaiselle vastaantulijalle. Olemme oppineet tietyt kayttäytymismallit ja roolit selvitäksemme erilaisista tilanteista. Toisia ihmisiä pitää kohdella ystävällisesti ja kunnioituksella.

Onneksi Jumalalle ei tarvitse esittää eikä näytellä. Hän näkee enemmän kuin ulkokuoren. Täydellisen rehellisyyden kautta, itsensä tuntemisen kautta ja loputtoman luottamuksen kautta voi elämään löytyä valoa.

Jeesus saapui kaupunkiin juhlittuna sankarina. Kaikki halusivat nähdä hänet ja olla hänen kavereitaan. Vain muutama päivä ja samat ihmiset hylkäsivät hänet pimeyteen.

Tunsiko Jeesus itsensä pelleksi, josta ihmiset kiinnostuivat vain temppujen takia? Mitä hänen sisimmässään liikkui? Ymmärsikö kukaan hänen tunteitaan? Oliko ihmisen pojan tie vain yhtä suurta näytelmää ja pettymystä?

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Huuto pimeydestä, niin rehellinen ja niin tosi. Silti täynnä luottamusta.

Juha Kainulainen
kappalainen