Uutiset

Täältä voit lukea Kajaanin seurakunnan tuoreimmat uutiset.

Kirkkovaltuuston pöytäkirjat »

Kirkkoneuvoston pöytäkirjat »

Tule vapaaehtoiseksi Kirkon keskusteluavun palveluun

5.2.2019 11.12

Keskusteluapua_toivoa_S.jpg

Haemme Kainuun alueella uusia vapaaehtoisia Palvelevaan puhelimeen ja chat- ja nettipalveluun.

Kirkon keskusteluavun auttamiskanavilla, puhelin- ja verkkopalveluissa, toimivat vapaaehtoiset ovat aikuisia ihmisiä, jotka haluavat antaa omaa aikaansa tehtävään, jotta yhteydenottaja saa kuulijan omassa elämäntilanteessaan. Heillä on halu ja kyky asettua rinnalla kulkijaksi toisen ihmisen tarinaa varten.

Päivystäjäkuntamme koostuu erilaisista ihmisistä. Vapaaehtoisia toimijoita Kainuussa on hieman yli 60. Suurin osa toimii Kajaanin alueella, mutta päivystysryhmät toimivat myös Kuhmossa ja Sotkamossa. Unelmani on, että puhelin-ja verkkoauttajien verkosto laajenisi niin täällä Kajaanin päässä kuin muualla Kainuun rovastikunnan alueella.

Päivystäjänä toimivien vapaaehtoisten koulutus- ja ammattitaustat ovat ja voivat olla moninaiset. Yhteistä toimijoille on kiinnostus ihmisiä ja ihmisyyden kysymyksiä kohtaan sekä avoin suhtautuminen kaikenlaisiin keskustelunaiheisiin ja elämänkysymyksiin. Päivystäjältä edellytetään kykyä erilaisten yhteydenottajien kunnioittamiseen, vaitiolovelvollisuuden noudattamiseen sekä tällä hetkellä riittävän tasapainoista elämäntilannetta, jotta jaksaa asettua kuulijaksi toiselle ihmiselle.

Tehtävää toteutetaan itsenäisesti omalla vuorollaan linkittyen Suomessa toimivien Kirkon keskusteluavun päivystäjien ketjuun ja viimekädessä maailmanlaajaan puhelin-ja verkkoauttajien verkostoon. Puhelinauttaminen tapahtuu iltaisin. Verkkopalveluissa voi toimia myös päiväsaikaan. Päivystäjät valmennetaan tehtävään ja toimiessaan siinä saa tukea. Paikallisesti kokoonnumme säännöllisesti yhteen koulutus-ja virkistystilanteisiin.

Kuluvana toimintavuonna keskitymme Kainuun alueella päivystäjien rekrytointiin. Uusi koulutus on luvassa vuoden 2020 puolella. Polku vapaaehtoiseksi päivystäjäksi lähtee liikkeelle siitä, että olet yhteydessä suoraan palvelua luotsaavaan Tuulaan sähköpostin tai puhelimen välityksellä tai ilmoittaudut vapaaehtoistyo.fi-sivuston kautta. Yhteydenoton jälkeen saat hakukaavakkeen, joka toimii keskustelupohjana tapaamisessamme. Valinta valmennuskoulutukseen tapahtuu tämän jälkeen.

Monissa rekrytointitilanteissa ihmiset empivät omaa osaamistaan ja kykyjään. Mieluusti rohkaisen! Tehtävä on ihmisen kokoinen ja siinä on lupa kasvaa ja kehittyä. Useimmat palvelussa toimivat ja toimineet päivystäjät ovat todenneet tehtävän antaneen heille eväitä myös oman elämän rakennusaineiksi. Päivystäjien sanoittamana vanha kliseekin on totta: antaessaan saa! Tehtävässä olet toivon välittäjä.

Olethan yhteydessä!

Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaaja
Tuula Haataja
tuula.haataja@evl.fi
044 7444 237

vapaaehtoistyo.fi/kirkon_keskusteluapua

« Uutislistaukseen