Tervetuloa Antin ja koko seurakunnan juhlapäivään!
Kajaanin seurakunnassa vietetään elokuun viimeisenä sunnuntaina juhlapäivää. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen saapuu asettamaan Antti Minkkisen Kajaanin seurakunnan kirkkoherran virkaan. Minkkinen on aloittanut kirkkoherran virassa heinäkuun alussa. Virkaan asettaminen tarkoittaa sitä, että piispan johdolla uusi kirkkoherra saa tehtäväänsä siunauksen ja seurakunta rukoilee hänen puolestaan. Tätä voidaan pitää eräänlaisena juhlavana vahvistuksena sille, että seurakunta siirtyy uuden johtajan vastuulle.
Virkaan asettaminen tapahtuu Kajaanin kirkossa sunnuntaina 27. elokuuta klo 10 alkavassa juhlamessussa. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihassa järjestetään vapaamuotoiset juhlakahvit, joille kaikki ovat tervetulleita. Koska kirkkoherran virkaan asettamisessa on kyse harvinaisesta ja poikkeuksellisesta juhlapäivästä, samana päivänä muissa seurakunnan kirkoissa ei toimiteta jumalanpalvelusta. Virkaanasettamista on mahdollista myös kuunnella Radio Dei -kanavan (100,0 MHz) kautta tai katsoa lähetyksenä Kajaanin seurakunnan YouTube-kanavan kautta.
Virkaan asettamisessa avustavat Kajaanin seurakunnan kappalainen Jyri Kitti, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Marjatta Immonen, eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Marko Miettinen sekä joukko muita seurakunnan työntekijöitä, vapaaehtoisia ja uuden kirkkoherran lähipiiriä. Antti Minkkinen saarnaa messussa. Musiikista vastaavat seurakunnan kanttorit, Kirkkokuoro ja sekakuoro Cantate.
Heinäkuun alussa kirkkoherran virassa aloittanut Antti Minkkinen on työskennellyt aikaisemmin Kajaanin seurakunnassa seurakuntapastorina ja kappalaisena. Minkkinen on työskennellyt Kajaanin seurakunnassa vuodesta 2007 lähtien. Kajaani on myös Minkkisen lapsuuden kotiseurakunta.
–Seuraan kirkkoherrana ukkini jalanjäljissä. Äitini isä teki pitkän työuran Iisalmen ja myöhemmin myös Kuopion Alavan seurakunnan kirkkoherrana. Muita pappeja suvuissamme ei ainakaan tietääkseni ole. Uskon, että Kajaanin seurakunta saa minusta nöyrän, luotettavan ja aikaansa seuraavan kirkkoherran. Virkaan asettaminen tulee olemaan minulle ja lähipiirilleni tärkeä juhlahetki, jota toivon kajaanilaisten pääsevän juhlistamaan paikan päälle suurin joukoin.
14.8.2023 10.44