Musiikkia kaipaukseen

la 5.11. klo 16.00
Linnantauksen kirkon urut

Linnantauksen seurakuntakeskus

Pyhäinpäivän konsertti

Tänä vuonna pyhäinpäivänä kuullaan perinteisen kuorokonsertin sijaan yksinlaulua ja instrumentaalimusiikkia. Linnantauksen kirkossa pidettävässä konsertissa esiintyvät laulaja Janna Katainen, nokkahuilisti Annamari Kinnunen ja urkuri Olli Kinnunen. Yksinlauluina kuullaan muun muassa Luigi Luzzin Ave Maria, Cesar Franckin Leivästä enkelten ja ruotsalainen kansansävelmä Mun kotini taivaassa ihana on. Nokkahuilusoolona kuullaan muun muassa Caccinin Ave Maria ja Merikannon Oi muistatko vielä sen virren.

Siunaustilaisuuksiin eniten toivottu kappale lienee Albinonin Adagio, joka on oikeastaan Remo Giazzotton sävellys. Oletko kuullut sitä koskaan kokonaan? Pyhäinpäivänä se on mahdollista, sillä Olli Kinnunen soittaa kyseisen kappaleen silloin kokonaan, siunaustilaisuuksissa kun siitä soitetaan yleensä lyhennelmä. Tilaisuudessa kuullaan muitakin urkusooloja, kuten Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Yleisö pääsee myös osallistumaan ohjelmaan yhdessä laulettavien pyhäinpäivän virsien myötä. Tilaisuuteen voi tulla vapaasti koko perheellä. Ohjelmalehtinen 10€.
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä