Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Mikkelinpäivänä 2020 otettiin Linnantauksen kirkossa käyttöön uusi kastepuu. Siihen on ripustettu kaikkien sen jälkeen kastettujen nimet, jos vanhemmat ovat antaneet luvan ilmoittaa lapsen nimi kirkossa. Kastepuu muistuttaa siitä, että seurakunta rukoilee kastettujen puolesta ja että kaste liittää meidät yhteen kaikkien Jumalan lasten kanssa.
Perheet tai kastettujen läheiset, kummit tai isovanhemmat, voivat myös itse tulla kastetta seuraavan viikon sunnuntaina messuun ripustamaan kastepuun sydämen. Sydämet ripustetaan esirukouksen yhteydessä. Jos tulette itse, voi kirkossa ilmoittautua ennen messua suntiolle tai papille ja kertoa, että haluaa ripustaa sydämen itse. Jos ei ehdi ilmoittautumaan, voi lapsensa nimen kuullessaan mennä puulle ripustamaan sydämen. Kastepuulla oleva vapaaehtoinen tai työntekijä neuvoo sydämen ripustamisessa. Kastelomakkeessa on kysytään lupa nimen ilmoittamiseen jumalanpalveluksessa. Kaikkien luvan antaneiden nimet ripustetaan kastepuuhun.
Kastepuu täydentyy jatkuvasti ja se tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa, jolloin perheitä kutsutaan hakemaan lapsensa etunimillä varustetun sydämen kotiin. Myös kummin tai isovanhemman voi pyytää hakemaan sydämen, jos itse ei pääse. Tyhjennyksen jälkeen kastepuun sydämet voi noutaa Linnantauksen seurakuntakeskuksesta keskiviikkoisin klo 9-14 tai sunnuntaisin klo 12 messun jälkeen n. klo13.15-14.00
la 27.5 klo 10-12
Linnantauksen srk-keskus, Kaplastie 2
Kastepuun lehtien on aika lennähtää koteihin. Lehtiä on vielä tallessa 4.10.2020 alkaen. Mikäli et ole vielä saanut sydäntä kotiin, voit tulla hakemaan sen. Tule samalla kohtaamaan muita perheitä ja lapset pääsevät leikkimään kastepuun ympärille rakennettuun satumetsään. Satumetsässä on myös pienille oma peuhula. Luvassa myös sotkutonta maalausta ja jätskikahvit. Pienet on otettu tarjoilussa huomioon.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä