Paltaniemen hautausmaa

hautakiviä

Siltalantie 18, 87850 Paltaniemi

Paikoitusalueen vieressä on opastetaulu, johon on merkitty hautalohkot.

Tutustu hautojen hoitoon »

Paltaniemen hautausmaa on otettu käyttöön vuonna 1975. Hautausmaata laajennettiin ensimmäisen kerran 80-luvun loppupuolella ja uudelleen vuonna 2015, jonka jälkeen koko on noin 14 hehtaaria. Alueelta on mahdollista varata kuolemantapauksen yhteydessä enimmillään kaksi rinnakkaispaikkaa, joissa voi olla yhteensä neljä arkkuhautasijaa. Hautausmaalla on uurnaperhehauta-alue.

Hautausmaalla sijaitseva Valon Kappeli on tarkoitettu siunaustilaisuuksia varten. Kappelin yhteydessä on myös krematorio.

Hautausmaalla sijaitsee muualle haudattujen muistelupaikka, jonne voi muistaa muualle haudattuja läheisiään.

Sotiemme veteraaneilta ja heidän puolisoiltaan ei peritä hautauspalvelumaksuja.

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc