Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston kokouksen päätöksiä 14.12.

Kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan kokonaisstrategian, talousarvion ja toimintasuunnitelmat sekä muutti C-kanttorin viran ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäväksi B-kanttorin viraksi.
Kajaanin seurakunnan strategia
Kirkkovaltuusto hyväksyi Kajaanin seurakunnan strategian vuosille 2016–2020.
Kajaanin seurakunnan strategia pohjautuu Kirkon kokonaisstrategiaan ”Kohtaamisen kirkko”, Kuopion hiippakunnan painopisteisiin ja vuoden 2014 piispantarkastusasiakirjoihin. Strategian pohjana on käytetty myös luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa käytyjä neuvotteluja ja heiltä saatuja aineistoja.
Kajaanin seurakunnan visiona on olla vuonna 2020 luottamuksen yhteisö, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen. Kirkon sanoma kuuluu ja vaikuttaa kaikkialla. Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi pitää yhteyttä seurakuntaan ja kirkkoon merkittävänä. Seurakunta on itsenäinen ja toimii yhteistyössä muiden rovastikunnan seurakuntien kanssa sekä kantaa vastuuta Kainuun seurakuntien yhteisistä asioista.
Kajaanin seurakunta varautuu myös siihen, että pienet naapuriseurakunnat haluavat mahdollisesti liitosneuvotteluja Kajaanin kanssa ja vuoteen 2020 mennessä Kajaanin seurakuntaan saattaa kuulua 1–4 seurakuntaa.
Kokonaisstrategian laadinta liittyy osaksi piispantarkastuksen päätöslausuntoa ja seurakunta on valmistellut strategiaa vuoden 2015 aikana yhdessä kehittämiskonsultti Raimo Turusen kanssa.
 
C-kanttorin tilalle B-kanttorin virka
Kirkkovaltuusto lakkautti muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävän kanttorin viran (nk. C-kanttorin virka) 31.1.2016 alkaen ja perusti sen tilalle ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (nk. B-kanttorin) viran 1.2.2016 alkaen.
Päätöstä perusteltiin mm. sillä, että seurakuntalaisen jäsenyyden vahvistamisella on merkittävä vaikutus. Kirkolliset toimitukset vaativat ammattitaitoisen kanttorin palvelemaan seurakuntalaisen elämän tärkeissä taitekohdissa. Toimituspalkkiolla hoidettu työ on kalliimpaa kuin kuukausipalkalla tehtävä työ.
 
Kajaanin seurakunnan toimintasuunnitelma 2016
Kirkkovaltuusto hyväksyi toimintasuunnitelman vuodelle 2016. Suunnittelua ovat ohjanneet piispa Jari Jolkkosen antamat kehitystehtävät Kajaanin seurakunnalle piispantarkastuksen yhteydessä: jäsenyyden vahvistaminen sekä vapaaehtoistoiminnan ja jumalanpalveluselämän kehittäminen.
Vuoden 2016 toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelut on tehty seurakuntatalouden muutospaineen keskellä ja kulukurin ylläpitäminen toiminnassa. Kirkkoherra Marko Miettinen mainitsee johdantosanoissa, että seurakunnan työtä on tehty hyvin ja laadukkaasti. Haasteita tuovat jatkossa seurakunnan strategian toteuttaminen, kiinteistöistä huolehtiminen sekä työntekijäresurssien turvaaminen taloudellisten puitteiden luomissa mahdollisuuksissa.
 
Talousarvio vuodelle 2016
Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion ja sen perustelut ja hautainhoitomaksut vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2017–2018.
Talousarvion loppusumma (toimintamenot ja investointiosa) on 8 748 650 euroa. Talousarvion toimintamenot ovat 8 545 150 euroa ja verotulot 7 753 300 euroa sekä muita tuloja eri pääluokkiin on arvioitu saatavan 1 807 400 euroa. Toimintamenot nousevat edellisen vuoden arviosta 104 850 euroa. Talousarvion on laadittu siten, että talous on tasapainossa ja 64 100 euroa ylijäämäinen. 
Poikkeuksellista ensi vuodesta alkaen on se, että yhteisövero poistuu ja seurakunta alkaa saada valtion korvausta hautausmaiden ja väestökirjanpidon hoidosta sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpidosta.

Lyhyesti:
– Kirkkovaltuusto totesi Jaakko Kettusen julistustoiminnan johtokunnan ja vaalilautakunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsi hänen tilalle Ari Tihisen varajäseneksi julistustoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun ja varajäseneksi vaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2017 loppuun.
– Kirkkovaltuusto totesi Seija Koistisen palvelutoiminnan johtokunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsi hänen tilalle Raili Salosen varajäseneksi palvelutoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun.
– Kirkkovaltuusto päätti hankkia Kajaanin seurakunnan talouden ja hallinnon tarkastuspalvelut KPMG Oy:ltä.
 
Ilmoitusasiat
Seuraava kirkkovaltuuston kokous on ti 9.2.2016 klo 18, jossa äänestään Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuustojen jäsenvaalissa.

2015-12-14 20:46:33.0