Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston kokouksen päätöksiä 12.6.

Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti Vanhan hautausmaan uurnahauta-alueen rivikohtaisesta muistomerkkiohjeesta sekä hyväksyi seurakunnan sijoituspolitiikan 2018–2020.

 

Uurnahauta-alueen rivikohtainen muistomerkkiohje

Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti Vanhan hautausmaan uurnahauta-alueen rivikohtaisesta muistomerkkiohjeesta. Uurna-alueelle on määritelty lohko- ja rivikohtaiset muistomerkkiohjeet alueen yhtenäisyyden ja muistomerkkien näkyvyyden vuoksi. Osa riveistä on määritelty luonnonkiviriveiksi, myös muistomerkin suurin sallittu koko on määritelty. Kukkakehyksiä ei sallita koneidenkäytön ja hoidon sujuvuuden vuoksi.

Kajaanin seurakunnan sijoituspolitiikka 2018–2020

Kirkkoneuvosto hyväksyi Kajaanin seurakunnan sijoituspolitiikan vuosille 2018–2020.

Kirkkoneuvosto keskusteli kokouksessaan 24.4.2018 seurakunnan sijoituksista, sijoitussuunnitelman ja -politiikan periaatteista ja antoi talousjohtajalle ohjeet seurakunnan sijoitussuunnitelman laatimiseen.

Talousjohtaja Pasi Mäkelä on valmistellut asiaa rahoituslaitosten, muiden seurakuntien ja Kirkon keskusrahaston sijoitussuunnitelma ja -politiikkamallien sekä Kajaanin seurakunnan oman sijoitustilanteen pohjalta. Seurakunnan sijoituspolitiikka 2018–2020 on laadittu kirkkoneuvoston linjausten mukaisesti. Talousjohtaja tekee viranhaltijapäätöksellä sijoituspolitiikan mukaisia sijoitusratkaisuja ja raportoi niistä kirkkoneuvostolle.

2018-06-13 11:33:00.0