Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Avoinna diakonian virka

Kajaanin seurakunnassa on haettavana diakonian virka, johon valittu tulee tekemään työtä Vuolijoki-Otanmäen alueella.

Seurakunnassa on seitsemän diakonian virkaa ja tehtävänkuvauksessa määritetään kuhunkin virkaan kuuluvat tehtävät. Haettavana olevaan virkaan valittu tulee tekemään työtä Vuolijoki-Otanmäen alueella. Hakijalta odotetaan valmiuksia laaja-alaiseen seurakunta- ja diakoniatyöhön sekä motivaatiota ja soveltuvuutta työskennellä lasten ja nuorten parissa. Tehtävän kuvauksiin voi tulla muutoksia.

Virkaan valittavalta edellytetään diakonian virkatutkintoa tai sellaista ammattikorkeakoulututkintoa, joka antaa kirkkohallituksen hyväksymän kelpoisuuden kirkon diakoniatyön virkaan. Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikostaustan selvittämislain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla.

Kirkkoneuvostolle osoitettavat hakemukset on toimitettava 26.10.2017 klo 15 mennessä osoitteella Kajaanin seurakunta, PL 87 (Linnankatu 12), 87101 Kajaani. Kuoreen merkintä "Diakonian virka".

Lisätietoja antavat vastaava diakoniatyön viranhaltija Elina Ingman, puh. 044 7444 321 ja varavastaava Anneli Kemppainen, puh. 044 7444 322, sähköpostilla etunimi.sukunimi@evl.fi.

Thu Sep 28 08:51:01 EEST 2017