Kirkkoneuvoston ja -valtuuston kokousten pöytäkirjat » 
Kirkkoneuvoston kokousajankohdat löydät täältä.
Kirkkovaltuuston kokousajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Kirkkovaltuuston esityslista »Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Esityslista on luettavissa noin viikkoa ennen kokousta. Pöytäkirjan julkaisun jälkeen esityslista ei ole enää nähtävillä.

Uutislistaukseen

Nuori kirkko ry:n ansiomerkkejä kajaanilaisille kerhonohjaajille

Nuori kirkko ry on myöntänyt kullatun kerhonohjaajan ansiomerkin kymmenelle kajaanilaiselle nuorelle. Ansiomerkki myönnetään monivuotisesta vapaaehtoistyöstä seurakunnan tyttöjen ja poikien hyväksi.

palkitut kerhonohjaajat

Palkitut nuoret ovat toimineet seurakunnan vapaaehtoistyössä vähintään neljä vuotta kerhonohjaajina, isosina ja Saapas-toiminnassa. Kerhonohjaajina he ovat vetäneet alakouluikäisten tyttö-, sähly- ja näytelmäkerhoja eri puolilla Kajaania. Lisäksi he ovat toimineet isosen tehtävissä lukuisilla leireillä. Kajaanin seurakunnassa on toiminut kuluneella kaudella 31 kerhoa ja niissä on ollut yhteensä 40 kerhonohjaajaa. Kerholaisia on ollut n. 400.

Ansiomerkit jaettiin hiljaisuuden messussa pääkirkossa sunnuntaina 14.5. Merkin saivat kuvassa olevat (vasemmalta oikealle) Krista Nuutinen, Reetta Kärnä, Veera Arffman, Anita Nuotio, Anni Martikainen ja Reetta Heikkinen. Lisäksi palkittiin Niki Räsänen, Maaria Haikola, Jonna Moilanen ja Veera Huotari.

Kuva: Heimo Haverinen

2017-05-17 15:13:00.0