KIrkolliset toimitukset

Nämä sivut kertovat kirkollisista toimituksista. Niitä ovat kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, kodin siunaaminen ja hautaan siunaaminen.

Toimitukset liittyvät elämän tärkeisiin vaiheisiin ja ne ovat merkittäviä ja juhlallisia tapahtumia perheelle ja suvulle. Niihin liittyy myös vahvoja tunteita.
Uskonelämän kannalta tärkeä kirkollinen tapahtuma on myös jumalanpalvelus ja siihen kuuluva ehtoollinen.

Toimitusten yksityiskohdat vaihtelevat jonkin verran. Niistä voi sopia papin kanssa, joka neuvoo kaikissa toimitusten kulkuun liittyvissä asioissa. Pappi myös johtaa toimituksen kulkua.

Näillä sivuilla kirkolliset toimitukset esitellään evankelis-luterilaisen kirkon opin mukaan. Enemmistö suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Sillä on lakiin perustuva erikoisasema. Se on kansankirkko.