Surevien ryhmät
Läheisen ihmisen kuolema on usein elämän rakenteita syvästi järkyttävä asia. Sureminen vie voimia ja vaatii aikaa. Ethän jää surussasi yksin. Läheisten tuki on tärkeää. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijä tai pappi on valmis kuuntelemaan sinua, olemaan vierelläsi ja tukenasi kohtaamassa kaikki muutkin suruun liittyvät tunteet kuten ikävän, yksinäisyyden, ahdistuksen, vihan, syyllisyyden tai pettymyksen.
Seurakunnan sururyhmä on kuoleman kautta läheisensä menettäneiden pienryhmä, jossa jokaisella on mahdollisuus puhuen kertoa omasta surustaan tai olla hiljaa. Sururyhmä kokoontuu kahdeksan kertaa surun eri teemojen äärelle noin kahden viikon välein. Sururyhmiä pidetään tavallisesti keväisin ja syksyisin. Sururyhmään voit tulla, kun läheisesi kuolemasta on kulunut muutamia kuukausia. Seurakunnan vaihteen kautta saat yhteyden sururyhmistä vastaaviin työntekijöihin.
Seurakunta järjestää sureville myös erillisiä kohtaamistilanteita, surupäiviä tai –iltoja.

Jumala, taivaallinen Isämme.
Sinä tunnet surumme ja tuskamme.
Anna meille turvasi ja lohdutuksesi.
Anna meille voimaa menetyksessämme,
jonka olemme kohdanneet.
Auta meitä luottamaan siihen,
että sinä pidät meistä huolen ja olet meidän kanssamme
surun vaikeina hetkinä.


