kuva: KT/Henna Aaltonen

Hautajaiset

Seurakunnassa hautausasioita hoidetaan hautausasiain toimistossa, seurakunnan virastotalossa (Linnankatu 12), joka on avoinna arkipäivisin klo 9-15, puh. 08-6172 2259.

Täällä sovitaan mm. kappelin varauksesta, hautapaikasta, haudankaivuusta, hautaustavasta ja muista hautaukseen liittyvistä asioista. Samalla saadaan tietää myös kyseisenä päivänä siunausvuorossa oleva pappi. Toimitukseen voi pyytää myös muun papin. Seurakunnan tiloissa pidettävän muistotilaisuuden paikka voidaan myös varata täältä.
Siunauksia toimitetaan pääsääntöisesti perjantaisin ja lauantaisin klo 10, 11, 12 ja 13.
Tieto kuolintapauksesta tulee kirkkoherranvirastoon virkateitse. Hautajaiset ovat yleensä 2-3 viikon kuluessa kuolemasta sen jälkeen, kun vainajan kuolinsyy on selvitetty ja hautauslupa saatu.

Siunauksen toimittava pappi ottaa ennakkoon yhteyttä omaisiin. Silloin voidaan sopia aika keskustelua varten siunaustilaisuuden yksityiskohdista.
Lisätietoa hautausmaksuista (pdf).

"Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

Joh.11:25-26

Avuksi surukotiin (pdf)
Tämän liitteen välityksellä haluamme kertoa hautauksesta ja
sen valmisteluihin liittyvistä käytännön kysymyksistä.