kuva: Eija Tolonen

Parisuhde ja sitoutuminen

Parisuhde on aivan erityinen suhde verrattuna kaikkiin muihin ihmissuhteisiin. Alkujaan toisilleen usein jopa täysin vieraat ihmiset tapaavat toisensa jossain hyvin tavallisessa arkisessa tilanteessa tai satunnaisessa juhlahetkessä. Jo siinä kohtaamisessa tapahtuu jotain, mikä houkuttelee tekemään lähempää tuttavuutta. Seurusteluaika on parisuhteen kannalta merkittävää aikaa. Se on aikaa, jolloin tutustutaan toiseen ja luodaan pohjaa parisuhteelle. Seurusteluaika on tärkeää myös siksi, että huomataan ajoissa, jos suhdetta ei olekaan viisasta jatkaa.

Sitoutuminen parisuhteessa on ennen kaikkea kahden ihmisen päätös olla toisilleen "number One". Ennen vanhaan kihlaus oli julkinen tapa ilmaista ympäristölle sitoutumisesta (ja se piti jo sisällään keskinäisen päätöksen avioitumisesta). Sitoutumista voisi kuvata kumppaneista lähtevällä nauhalla, jonka he solmivat kauniisti rusetille. Rusetin koossa pysymiseen tarvitaan molempien tahtoa huolehtia siitä. Sitoutuminen luo turvallisuutta yhdessä jakaa ajatuksia ja tunteita sekä suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Tulevaisuutta, joka nähdään yhteisenä, mutta jossa kuitenkin on tilaa kummankin kasvaa myös omaa henkilökohtiasta kasvuaan.

Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

1. Kor. 13:8-10, 7

Virtaa välillämme