kuva: Kirkon ulkomaanapu

Lähetystyön kutsu

Lähetystyö on lähtemistä ja lähettämistä. Joku saa kutsun lähteä maan ääriin julistamaan evankeliumia sanoilla ja käsillään. Toisen tehtävä on lähettää rukouksin, taloudellisesti ja avustamalla. Jokainen meistä on kutsuttu lähetystyöhön. Onko sinun paikkasi lähteä vai lähettää?

Lähetystyö kaukomailla on paljon muutakin kuin vain julistamista. Päivähoito on laitettava kuntoon, neuvottava viljelytekniikoita, avustettava talousjärjestelyissä. Lähteminen voi olla lyhytaikaista tutustumista tai projekteihin osallistumista. Usein se on sitoutumista vuosiksi työhön kaukana kotimaasta ja ystävistä.

Kansainvälinen vastuu

Elämme maailmassa, joka on käymässä entistä pienemmäksi. Maailmanlaajuiset ongelmat tuntuvat meidän suomalaisten elämässä entistä vaikuttavampina. Kristuksen kirkko on maailmanlaajuinen, joka toimii kaikkialla. Meillä on ensisijassa vastuu omasta elinpiiristämme, mutta emme voi unohtaa myöskään vastuutamme kansainvälisesti. Pienetkin teot voivat muuttaa maailmaa ja luoda toivoa epätoivon keskelle. Kirkon ulkomaanapu kanavoi apuaan luonnonkatastrofien keskellä eläville. Voimme osallistua hädän kantamiseen omalla osuudellamme. Kirkkojen kautta välitetty apu on usein ruohonjuuritason auttamista, joka tavoittaa ne, jotka muutoin jäävät yhteiskunnan avun ulkopuolelle.


Meillä on myös vastuu omassa maassamme elävistä maahanmuuttajista. Monet heistä ovat lähteneet pakoon epäinhimillisiä olosuhteita. On tärkeää, että maahanmuuttajat kokevat löytävänsä elämälleen pohjaa uudessa kotimaassa. Auttamalla maahanmuuttajia edistämme myös omaa hyvinvointiamme.

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:19-20)