Kuva: Eija Väisänen
Kriisityö
Jokainen voi joutua sellaiseen tilanteeseen, jossa jokin ennalta arvaamaton tapahtuma, onnettomuus, järkyttävä uutinen tai vaaran uhka vie toimintakyvyn. Ihminen joutuu keskelle kriisiä ja tarvitsee apua välittömästi.
Kriisityö on aina yhteisöllistä työtä, joka toteutetaan järkyttävien ja traumaattisten tapahtumien jälkeen. Asianmukainen tieto ja käsittely rauhoittavat. Tärkeintä olisi saada välineitä tunteiden hallintaan ja kykyyn pitää kiinni arkipäivän rutiineista.
Kajaanin seurakunta on mukana yhtenä toimijana moniammatillisessa ryhmässä, jossa järjestetään kriisin kohtaamalle ihmiselle tai yhteisölle mahdollisuus purkaa tunteita, joita traumaattinen reaktio on saanut aikaan. Kriisityö on ammattilaisten johtama ja vetäjät ovat saaneet siihen koulutuksen. Toiminta perustuu yhteistyöhön eri viranomaisten ja vapaaehtoisten välillä, ja tarvittaessa se liittyy myös somaattiseen hoitojärjestelmään.
Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
Ps. 22:2


