Jumalanpalvelukset

Seurakunnan yhteinen kokoontuminen kutsuu meitä viettämään aikaa yhdessä Jumalan kasvojen edessä, hiljentymään rukoukseen ja yhteyteen toisten seurakuntalaisten kanssa. Jumalanpalveluksessa kuulemme Jumalan puhuttelevan meitä. Hän auttaa meitä vastaanottamaan armon, jonka varassa jaksamme iloita ja elää kristityn jokapäiväistä elämää.

Kirkon pääjumalanpalvelusta, jota vietetään sunnuntaisin klo 10 tai klo 12 sanotaan päiväjumalanpalvelukseksi. Juhla-aikoina järjestetään messut pyhien ajankohtien mukaisesti. Tämän lisäksi seurakunta järjestää myös muita jumalanpalveluksia, kuten torstai-iltaisin Kajaanin kirkossa viikkomessuja, kerran kuussa hiljaisuuden messuja sekä puistomessuja.

Päiväjumalanpalvelus toimitetaan Kajaanin kirkossa sunnuntaisin ja juhlapäivinä klo 10. Pääsääntöisesti se on ehtoollisjumalanpalvelus eli messu.


Alueiden jumalanpalvelukset

Messu kokoaa Kajaanin eri seurakunta-alueilla seurakuntalaisia yhteiseen pyhäpäivän viettoon. Niiden tarkoituksena on rakentaa jumalanpalvelusyhteisöä, joka kokoontuu säännöllisesti kukin omassa kirkossaan.

Vuolijoen kirkossa on jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 10. (Poikkeukset mahdollisia, tarkista messutiedot kohdasta ajankohtaista, tapahtumat)

Linnantauksen alueen kirkossa, Kaplastie 2 ja Lehtikankaan alueen kirkossa, Mäntykatu 6, messu on sunnuntaisin klo 12

Nakertajan, Puistolan ja Otanmäen seurakuntakodeissa on jumalanpalveluksia 1 - 2 kertaa kuukaudessa. (Poikkeukset mahdollisia, tarkista messutiedot kohdasta ajankohtaista, tapahtumat)



Rakas Vapahtaja.
Anna meidän olla opetuslapsiasi,
pyhitä meidät palvelukseesi.
Suo meidän tuoda omat lahjamme käyttöösi.
Anna meidän nähdä oma ympäristömme
ja koko maailma palveluspaikkana,
johon sinä viet meidät kanssasi.
Suo tämän viikon olla meille uusi antautuminen olemaan elävä,
pyhä, taivaalliselle Isälle mieluinen uhri.
Tätä rukoilemme sinulta,
maailman Vapahtaja.