kuva: KT

Apua ja tukea

Elämässä tulee usein eteen sellaista, mitä ei ole osattu odottaa. Jokin onnettomuus on kohdannut sinua tai läheistäsi. Rahahuolet painavat. Työttömyys tai sen uhka varjostaa jokapäiväistä elämääsi. Ihmissuhteet huolettavat ja painavat mieltä. Sairauden varjo on laskeutunut päällesi ja tulevaisuus pelottaa.
Näiltä sivuilta löydät sellaisia ohjeita, mistä avun hakeminen kannattaa aloittaa ja kenen puoleen kääntyä. Sivuilla on myös henkistä ja hengellistä ensiapua tästä hetkestä huomiseen selviämiseen.
Älä jää yksin asioittesi kanssa vaan ota rohkeasti yhteyttä. Kirkon yksi tärkeimpiä tehtäviä on auttaa ja tukea vaikeuksien keskellä sekä käytännöllisissä asioissa että henkisessä selviämisessä. Vierelläsi kuljetaan. Oletpa sitten kirkon jäsen tai et, hädän keskellä tärkein olet sinä ja sinun asiasi. Uskosi syvyyttä ja vahvuutta ei kysellä. Jumalan edessä on apua pyytävä ihminen ja sen pyynnön Jumala on luvannut kuulla.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.